Äiti soitti tänään juuri kun pääsin koulusta, että istui bussissa matkalla pohjoiseen syystä että mummo oli saanut "massiivisen aivoverenvuodon". Ukki oli mennyt sitä päivälliselle herättämään, eikä se ollut herännyt... Isä kertoi myöhemmin illalla, ettei äiti ollut halunnut sanoa suoraan, mutta asiat ovat näin: mummoa ei leikata, koska jos se leikkaus onnistuisi niin hyvin kuin mahdollista, mummo eläisi jonkin aikaa letkuissa, koneiden varassa. Näin ollen äiti menee siis sairaalaan katsomaan jotain, mikä on käytännöllisesti katsoen mummoni ruumis.

Se mikä minua loukkaa ja satuttaa eniten on se etten tunne juuri mitään. Vaikka en ole tietoisella tasolla järkyttynyt tai surullinen, en pysty lainkaan rauhoittumaan nukkumista varten.

Edellisen virkkeen aihetta sivuten: maanantaina menen lääkärin JA psykologin kuultavaksi Palokkaan. Ilmeisesti edellinen shrinkki päätti että mulla vähän viiraa päästä. En voi varmaan syyttää kun mietin jälkeen päin kaikkia niitä asioita, joista kerroin.