Nyt se sitten selvisi.
Tämä viehtymys koviin karkkeihin johtuu siitä, että pikku pikku tytöntyllerönä melkein tukehduin yhteen. Ja mustekalat ja rauskut ja muut merelliset jutut kiehtovat, koska olin vähällä hukkua järveen joskus vielä aiemmin. Olenhan lähes aina ollut kovin kiinnostunut kuolemasta ja kaikesta hirtehisestä.
On kauhean lohdullista, kun ymmärtää hieman paremmin itseään...
Toinen juttu on se, että olen viime aikoina ollut vähän reunalla. Säpsähtelen ja kyräilen kuin villieläin, aina kun olen julkisella paikalla. Kun katseeni kohtaa jonkun toisen katseen, olen varma että hän oli juuri pälyilemässä minua vihamielisesti tai vähintäänkin halveksivasti. Pako, piiloutuminen ja vastahyökkäys tuntuvat olevan koko ajan mielessäni. Eihän siinä mitään, voin minä olla sisälläkin, mutta juuri nyt on loma enkä saa olla asuntolassa, enkä millään jaksaisi kuunnella porukoiden meuskaamistakaan.
...taidan lähteä ryyppäämään.
