Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
12.10.2009 - 19:45

Nyt se sitten selvisi.
Tämä viehtymys koviin karkkeihin johtuu siitä, että pikku pikku tytöntyllerönä melkein tukehduin yhteen. Ja mustekalat ja rauskut ja muut merelliset jutut kiehtovat, koska olin vähällä hukkua järveen joskus vielä aiemmin. Olenhan lähes aina ollut kovin kiinnostunut kuolemasta ja kaikesta hirtehisestä.
On kauhean lohdullista, kun ymmärtää hieman paremmin itseään...

Toinen juttu on se, että olen viime aikoina ollut vähän reunalla. Säpsähtelen ja kyräilen kuin villieläin, aina kun olen julkisella paikalla. Kun katseeni kohtaa jonkun toisen katseen, olen varma että hän oli juuri pälyilemässä minua vihamielisesti tai vähintäänkin halveksivasti. Pako, piiloutuminen ja vastahyökkäys tuntuvat olevan koko ajan mielessäni. Eihän siinä mitään, voin minä olla sisälläkin, mutta juuri nyt on loma enkä saa olla asuntolassa, enkä millään jaksaisi kuunnella porukoiden meuskaamistakaan.

 

...taidan lähteä ryyppäämään.

13.05.2009 - 16:55

Eräänä päivänä mesessä, hullu tiedemies tiedenainen taidenainen, joka kulkee pseudonyymillä La Peche Marveilleux! välttääkseen epämiellyttäviä kysymyksiä sukulaisten kahvipöydissä kävi keskustelun, josta seuraava katkelma on, hullun pikku aussiapulaisensa Yli-ihmis-Taavetin kanssa, aiheesta biologinen kello ja väkinäinen suvunjatkaminen...

Ihmepersikka - köyhä sanoo:

  • okay, here's the plan!

Ihmepersikka - köyhä sanoo:

  • i shall point at something behind him, and gasp

Ihmepersikka - köyhä sanoo:

  • when he looks away, I KILL THE OTHER TWO AND RAPE HIM!

Supadave - Your evil shadow has a cup of coffee sanoo:

  • It's FOOLPROOF!

Ihmepersikka - köyhä sanoo:

  • and when he looks back and asks what just happened, I blame it on....

Ihmepersikka - köyhä sanoo:

  • err...

Ihmepersikka - köyhä sanoo:

  • I'm still working on that bit...

Ihmepersikka - köyhä sanoo:

  • I have to think of something credible. Otherwise the WHOLE PLAN might fail!

Supadave - Your evil shadow has a cup of coffee sanoo:

  • And we can't have that.

Ihmepersikka - köyhä sanoo:

  • no we can't

Ihmepersikka - köyhä sanoo:

  • and this is all going to my blog!

Ihmepersikka - köyhä sanoo:

  • because...

Ihmepersikka - köyhä sanoo:

  • at this point, no single person can ruin my schemes!

Ihmepersikka - köyhä sanoo:

  • except ME!

Supadave - Your evil shadow has a cup of coffee sanoo:

  • *thumbs ICBM launch button* no... no one at all...

Ihmepersikka - köyhä sanoo:

  • ;_;

Ihmepersikka - köyhä sanoo:

  • oh, but you're forgetting something...

Ihmepersikka - köyhä sanoo:

  • If I die, what will happen to the time bomb I planted in Shosh!!? [Yli-ihmis-Taavetin salainen rakkaus. Kerron lisää seuraavassa numerossa...]

Supadave - Your evil shadow has a cup of coffee sanoo:

  • oh nooooooo!

Ihmepersikka - köyhä sanoo:

  • MWAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHA!!!
25.03.2009 - 17:31

Sain kuin sainkin Taikin ennakkotehtävät "ajoissa" postiin. Huoneeni on todistusten ja mukataiteellisen materiaalin jäljityksen jäljiltä vielä enemmän kaaos kuin yleensä. Olen Kartion kaaso, enkä muista milloin polttarit ovat, olen hukannut hääkutsuni ja sitten oli vielä se toinen juttu, jota en nyt muista. Tunnelmani voi tiivistää yhteen onomatopoeettiseen virkahdukseen. Se on:  kieeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeehhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh.

Olen yhä enemmän sitä mieltä, että velvollisuudentunto on keksitty ihmisten saattamiseksi ennenaikaisesti hautaan ja lopulliselle tilinteolle. Lupasin tänään, etten enää tee hätiköityjä johtopäätöksiä ja niille perustettuja mielipiteitä mistään asiasta, mutta tämä alkaa olla jo aika selvä tapaus.

27.01.2009 - 15:55

Onkin hetki aikaa siitä, kun minulla viimeksi oli mitään sanottavaa. Olen ollut hieman sekaisin, mutta luulen että voin nyt paremmin.

Oikeastaan en oikein voi kirjoittaa nytkään mitään, koska pääni on niin täynnä kaikkea mitä tahtoisin kertoa, mutta en ole varma onko siellä mitään, mitä joku haluaisi kuulla. Luulen, että yritän vain tehdä edes jossain määrin kattavan päivityksen siitä mitä on tapahtunut tähän asti.

Kun ajattelen millaisia unia olen nähnyt viime aikoina olen iloinen, että ne ovat vain oman mieleni sattumanvaraisia yhdistelmiä asioista, joita olen viime aikoina miettinyt. Olisi aika kamalaa jos ne oikeasti merkitsisivät jotain. Ei mitään häiritseviä unia, vain tyhmiä. Vaikka onneksi sain pitkästä aikaa lentää unessani. Takeoff, flight, perfect landing. Lensin Atlantin yli. Amerikassa oli häät.

Se, mikä minua eniten huolestuttaa on se miten vetäydyn nykyään ihmisten parista. Silloin tällöin on mukavaa nähdä kavereita, mutta heti jos en ole huomion keskipiste tunnen oloni loukatuksi. Melko lapsellista. Mutta kun minulle tulee sellainen olo tuntuu kuin käpertyisin... pahus, nyt tuli mieleen se kaamea akka Pasilan ykköskaudelta. Joka tapauksessa näyttää, että parhaat ystäväni ovat tällä hetkellä Winamp ja Firefox. Niiden kanssa ainakin vietän eniten aikaa.

 

To Do List of the Month:

- Get a Life [ ]

- Get a Licence [ ]

- Get a Job [x]

 

Piirtelenkin.


29.10.2008 - 07:44
Viime yönä näin kovin todentuntuista unta. Olin meillä kotona ja minua hallinnut ahdistus purkautui viimein surkeana ja kauhistuneena parahduksena. Olisin voinut vannoa, että se tapahtui oikeasti, vaikka talomme pohjapiirros oli unille tyypilliseen tapaan vähän sitä sun tätä, yhtenä hetkenä tätä ja toisena tuota.
...Olen jo pitkään halunnut päästää sellaisen äänen, mutten uskalla.

Koulumatkalla en löytänyt mitään kuuntelemisenarvoista MP3-soittimestani ja tuumin, että ihmiset, jotka eivät kykene näkemään kokonaiskuvaa tai kieltäytyvät katsomasta ja elävät omaa pikku elämäänsä tyytyväisenä siihen, että heidän asiansa ovat kunnossa eikä heidän tarvitse kuulla toisten epäkuntoon menneistä asioista ovat pelkkiä lampaita, siis eräänlaisia eläimiä, ja heitä sellaisina tulisi kohdella. Tämä viittaa siis siihen miten jotkut eivät aio tinkiä tippaakaan omasta henkilökohtaisesta mukavuudestaan planeettamme ja siten lajimme säilymisen ja suuremman kunnian vuoksi.

...Perun tuon "suurempi kunnia"-kohdan. Kuulostaa hieman liian fanaattiselta.
15.09.2008 - 19:20
...MITÄ IHMETTÄ IHMISET OIKEIN PISTIVÄT VIINOIHINSA ENNEN VANHAAN!??! *)

Kaikki ovat varmasti kuulleet sanottavan ufohavaintojen ja vastaavien yhteydessä, että silminnäkijä oli naukkaillut liian reippaasti taskumatistaan tai jotain sen suuntaista. No, minä ainakaan en näe juuri mitään humalassa enkä varmaan osaisi yhdistää mitään näkemääni tunnistamatonta esinettä mihinkään tavallisesta poikkeavaan, koska alkoholi laittaa myös mielikuvituksen narikkaan. Mistä siis on peräisin se käsitys, että humalaiset näkevät olemattomia? Onko se johdettu kahtenanäkemisestä? Allekirjoittanut pyytää selvitystä.

*)= koiruohon lisäksi. Ja leivässäkin oli torajyvää.

Julkaisenpa tässä luvatta samalla erään Isaac Asimovin erittäin lyhyen tarinan, kovin opettavaisen sellaisen. Sue me.

SILLY ASSES
 
Naron of the long-lived Rigellian race was the fourth of his line to keep the galactic records.
He had the large book which contained the list of the numerous races throughout the galaxies that had developed intelligence, and the much smaller book that listed those races that had reached maturity and had qualified for the Galactic Federation. In the first book, a number of those listed were crossed out; those that, for one reason or another, had failed. Misfortune, biochemical or bio
physical shortcomings, social maladjustment took their toll. In the smaller book, however, no member listed had yet blanked out.
And now Naron, large and incredibly ancient, looked up as a messenger approached.
"Naron," said the messenger. "Great One!"
"Well, well, what is it? Less ceremony."
" Another group of organisms has attained maturity."
"Excellent. Excellent. They are coming up quickly now. Scarcely a year passes without a new one.
And who are these?"
The messenger gave the code number of the galaxy and the coordinates of the world within it.
"Ah, yes," said Naron. "I know the world." And in flowing script he noted it in the first book and
transferred its name into the second, using, as was customary, the name by which the planet was known to the largest fraction of its populace. He wrote: Earth.
He said, "These new creatures have set a record. No other group has passed from intelligence to
maturity so quickly. No mistake, I hope."
"None, sir," said the messenger.
"They have attained to thermonuclear power, have they?"
"Yes. sir."
"Well, that's the criterion." Naron chuckled. "And soon their ships will probe out and contact the Federation."
"Actually, Great One," said the messenger, reluctantly, "the Observers tell us they have not yet
penetrated space."
Naron was astonished. "Not at all? Not even a space station?"
"Not yet, sir."
"But if they have thermonuclear power, where then do they conduct their tests and detonations?"
"On their own planet, sir."
Naron rose to his full twenty feet of height and thundered, "On their own planet?"
"Yes, sir."
Slowly Naron drew out his stylus and passed a line through the latest addition in the smaller book. It was an unprecedented act, but, then, Naron was very wise and could see the inevitable as well
as anyone in the galaxy.
"Silly asses," he muttered.
28.08.2008 - 23:00
Äiti soitti tänään juuri kun pääsin koulusta, että istui bussissa matkalla pohjoiseen syystä että mummo oli saanut "massiivisen aivoverenvuodon". Ukki oli mennyt sitä päivälliselle herättämään, eikä se ollut herännyt... Isä kertoi myöhemmin illalla, ettei äiti ollut halunnut sanoa suoraan, mutta asiat ovat näin: mummoa ei leikata, koska jos se leikkaus onnistuisi niin hyvin kuin mahdollista, mummo eläisi jonkin aikaa letkuissa, koneiden varassa. Näin ollen äiti menee siis sairaalaan katsomaan jotain, mikä on käytännöllisesti katsoen mummoni ruumis.

Se mikä minua loukkaa ja satuttaa eniten on se etten tunne juuri mitään. Vaikka en ole tietoisella tasolla järkyttynyt tai surullinen, en pysty lainkaan rauhoittumaan nukkumista varten.

Edellisen virkkeen aihetta sivuten: maanantaina menen lääkärin JA psykologin kuultavaksi Palokkaan. Ilmeisesti edellinen shrinkki päätti että mulla vähän viiraa päästä. En voi varmaan syyttää kun mietin jälkeen päin kaikkia niitä asioita, joista kerroin.
25.06.2008 - 23:50


Kerran löysin pienenä (kolmos- tai nelosluokalla?) metsästä puusta pudonneen linnunpöntön. Siellä oli kuolleita poikasia. Pönttö oli ihan mätä, niin että ei ihme että se oli pudonnut. Hetken mielijohteesta irrotin yhden laudoista. Siinä oli ruosteisia nauloja pystyssä. Tökin ne poikaset niihin nauloihin. Eräs serkkuni oli mukana ja näki tämän kaiken ja yritti selittää että se oli julmaa. Luulen että se mitä tein järkytti häntä, mutta hän ei osannut selittää sitä kunnolla. Eihän kuolleille oikeastaan voi olla julma. Kieltämättä nyt kun ajattelen en ymmärrä mitä päässäni silloin liikkui. Ehkä minulla oli tarve tutkia kuoleman luonnetta hieman tarkemmin.

tsiisus...
20.05.2008 - 20:38
En ole ikinä henkilökohtaisesti ollut missään niin hirveässä paikassa kuin meillä kotona. Koko ajan joku on surullinen tai vihainen tai pettynyt. Vihaan sitä. Sitten jos syksyllä pääsen omaan kämppään voin lopettaa lääkkeet. Tällä hetkellä se tuntuu taivaallisen lohduttavalta ajatukselta. Kuten myös ajatus vahvemmista lääkkeistä, mutta niistähän ei tunnetusti seuraa kuin pahaa. Jos joskus perin tämän talon aion polttaa sen ja tanssia hullusti nauraen ja ulvoen sen ympärillä. Ja piru periköön sen naapurin joka hälyttää palokunnan.
22.04.2008 - 08:18
Meinasipa tuossa tulla sydänkohtaus.Tai pääräjähdys tai paska housuun tai joku.

Olin taas silleen "heh-heh, oonpas ovela"-tuulella ja hain facebookista kaikki Alfred Molinat. Siinä vaiheessa alkoi vähän hermostuttaa kun löytyi yksi jolla ei ole kuvaa, ei ketään facebook-ystäviä (ainakaan julkisia), piilotettu profiili ja asuu LAssa...

meinasin jo lähettää viestin siihen tyyliin että "Kukas niistä viidestä miljoonasta LA:n Molinasta sinä olitkaan?" , mutta en uskaltanut, jos se ei vastaa tai sitten jos jollakin on vaan ollut tylsää ja tehnyt kaltaiseni säälittävän fangirlin kiusaksi tuollaisen...

I reckon i shall never know.
29.03.2008 - 14:06
The Avalanches - Since I Left You

siis mitä hittoa. xD älä välitä musiikista, keskity tarinaan. Tiesin kyllä että Avalanches on aika hiton mahtava mutta aina se yllättää.

Also, kauniita kuvia. Unia. Jotain. hmm...




26.03.2008 - 12:52
Great scott. Kirjoitukset ohi. Ikuisesti. Paitsi että uusin äikän syksyllä. Ehkä. Muuten mulla ei olekaan enää mitään päämääriä paitsi olla rikas ja onnellinen.

Helvetti. Psyka meni ihan vituiksi jos saa sanoa suoraan.
05.03.2008 - 21:34


Katsoin 70-luvun kulttileffan nimeltä the Wicker Man. Huomenna samaisen tarinan 90-lukulainen persio, tarkoitan versio. Tällä hetkellä pohdin, mitä ihmisen oikeastaan pitäisi uskoa, kuten varmasti on aivan loogista sen leffan jälkeen. Niin loogista kuin uskonasioiden miettiminen ikinä.

Vaikka olen kyllä ollut jo vuosia sitä mieltä että 'puhtaissa' on jotain sanoin kuvaamattoman huvittavaa/ärsyttävää/herkkää/jotain muuta, mitä? Luulen että jos menisin Vatikaaniin suurin osa ajasta kuluisi lattialla pyöriskelemiseen ja epätoivoisiin yrityksiin lopettaa nauraminen. Sen jälkeen ostaisin rukousnauhan ja heiluttelisin sitä pääni päällä.

Oikeasti olen jossain syvällä sisimmässäni erittäin harras ja spiritualistinen ihminen.
28.02.2008 - 11:45
Hirveä alemmuudentunne.
21.02.2008 - 12:01


Hän sai nimekseen Traumfänger.
Luonteeltaan hyvin paljon Nasun kaltainen.
Hänellä on tarttuvia harhoja.
Huomaa lävistetty nenänvarsi.
...luulen että vaihdan silmien värin.
15.02.2008 - 18:01
Tänään oli taas joku niin sekopäivä ettei mitään rajaa.
Aloin tänään itkeä ainakin kahdesti lukiessani psykaa. Ihan tuosta noin vaan, en ollut edes yhtään alakuloinen. Mikään ei tänään ole minkään arvoista. Hassua on että se on alkanut häiritä minua siinä määrin että tunnen oloni lievästi ärsyyntyneeksi vasta nyt kuuden maissa.
Aika laadukasta tulla mökkihöperöksi oltuaan melkein yhden päivän kotona.

13.02.2008 - 08:22
Tänään koulumatkalla viheltelin kauneimpien joululaulujen parhaita kohtia. Lyseon portille saapuessani hymyilin koska taivas oli tavallista valoisampi. Se oli harmahtava lemmikinsävyinen, lännestä lilaan vivahtava ja idästä sininen. Pidin ovea auki kärryä työntävälle keittäjälle ja vessassa onnistuin levittämään ripsivärin vasemman silmän alaluomen ripsiin tavallista kauniimmin.
Harmittelin sitä että unohdin Pyjamapäivän mutta ainakin kadun erhettäni joten olen monin verroin parempi kuin kaikki ne jotka luulevat voivansa noin vain sivuuttaa näin tärkeän päivän.
Laulettuani tarttuvia viisujani pari päivää tulin siihen tulokseen, että tuotantoni on liian pienen yleisön matskua. Kun epämääräiset naurahdukset vaihtuivat tukahtuneisiin "ei enää"-huudahduksiin peruin levytyssopimukseni.

Kaiken kaikkiaan tänään menee hyvin.
12.02.2008 - 12:25
Sydän vieteristä ja rattaista
tai lasista.
Sydän vailla luottoa.
Sydän väärällään turhuutta.
Sydän paikallaan,
paikkansa kullakin.
08.02.2008 - 21:27

Tänään oli kumma päivä. Aamulla istuin laulamassa lautasella lojuvalle pillerikouralliselle. Kas näin se meni:

Hei hei Pillerimies
ken kaikki keinot ties.

Pilleri, pilleri
onko taskussas'
hilleri?

Diileri, diileri
onko taskussas'
pilleri?

Myönnän itsekin ettei tuo viimeinen säkeistö vastannut ihan aiempien tasoa...
Ostin elokuvan tänään. Maltan tuskin odottaa että pääsen katsomaan sen. Ranskalainen elokuva. L'outremangeur alkuperäiseltä nimeltään. Perustuu graafiseen novelliin elikkä kansankielellä ei-strippimuotoiseen sarjakuvaan. Aikuisten oikeesti.
YO-stressi on kipuamassa lähes vaarallisiin arvoihin. En enää pysty nukkumaan ja syön käsiäni enkä enää kykene muuhun. Kyllä se siitä.... Kyllä se siitä......
07.02.2008 - 09:24
Viikon virhediagnoosi: vastaus olikin koko ajan silmieni edessä: se on fallinen fiksaatio eikä histrioonisskitsotypaali persoonallisuushäiriö. Niin alkeellista!!

Minua masentaa se epämääräinen tieto etten tule koskaan tekemään mitään oikeasti hyödyllistä. Olen ihanteiltani sosialisti mutta ainoa asia mikä minua kiinnostaa on viihdyttää itseäni todennäköisesti ennenaikaiseen kuolemaani asti. En tule ikinä tekemään niitä asioita joista uneksin enkä tule olemaan hyödyksi lajilleni. Inhoni lapsia ja raskausarpia kohtaan poistaa minut automaattisesti geenialtaasta joten en tule olemaan edes uuden ylivertaisen ihmisrodun alkuäiti. Ajattelin tätä kaikkea eilen lukiessani psykologian kirjoituksiin ja tajusin etten halua tehdä elämässäni muuta kuin piirtää ja kirjoittaa. Katsella juttuja ja kuunnella juttuja ja miettiä juttuja ja pyörittää niitä päässäni ja keksiä sitten omia muille katseltavaksi ja kuunneltavaksi. Ja mitään muuta ei ole.

Kas tässä karkea pikaväritysversio lapsia syövästä alimittaisesta hirviökeijustani käsissään vauvan reisiluusta tehty huilu.


Kirjoittaja
Käyttöohjeet: 1) valitse mieleisesi merkintä. 2) tulosta sivu. 3) taittele lentsikka. 4) Nauti parhaudesta.
Kategoriat
karmic back-lash
metalniku?
i'll leave with an alluring loopflies lumengrid to llamaland.
Piirrä mulle kohtalopilkkuja kalloon.
You've got to BE there, you've got to BE there. (You can't just feel it.)
Luulin kynäni sulkeneen ionisäteeni. Erehdyin. Ne ovat neutriinoja.
And they saw that this soul hath naught to say.
Kuu kynnelläsi, seison kynnykselläsi.
Se tapahtuu metroissa.
Olen kivi virrassa.
Not so much for cutting as for rending the flesh.
Suosikkisivuja

Wonderpeach ART: uusia ja vanhoja piirroksiani. lähinnä vanhoja tosin. ja erittäin kapea valikoima. perhana, pitäisi päivittää...
Internet Hate Machine: hackers on steroids. addiktoiva. suosittelen. (pysymään poissa.)
xkcd: elämän syviä totuuksia rakkaudesta, sarkasmista, matematiikasta ja kielestä.
Man-Man
: toinen laadukas nettisarjis. tällä kertaa aidosti ernusta supersankarista. Ihanan inhimillinen.
1001 fonts
: täältä hommaan taidehomofonttini joita en voi käyttää missään.